Hyvinvoiva Kainuu

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisblogi

Kuukausittaiset arkistot: marraskuu 2014

Ovatko sosiaalinen pienlaina ja luotto täsmälääkkeitä köyhyyteen?

Kunnan yleinen pienituloisuusaste Kainuussa (shp) ja koko maassa vuosina 1995-2012. Tilastolähde: THL/SOTKAnet, id 3099

Talouden taantuma, työttömyys ja köyhyys ovat viime vuosina heikentäneet kuntalaisten ja kotitalouksien mahdollisuuksia selvitä taloudellisista ongelmista. Kunnan yleinen pienituloisuusaste sekä lasten pienituloisuusaste ovat kasvaneet rajusti koko maassa 1990-luvun laman jälkeen. Kainuussa ja Kainuun kunnissa muutos on ollut vielä rajumpaa ja vuonna 2012 kainuulaisista 16,4 % jäi suhteellisen pienituloisuusrajan alle. Pienituloiseksi lasketaan henkilö, jonka tulot ovat alle 60 % mediaanitulosta (THL 2014). Pienituloisuus oli vuonna 2012 lähes kaikissa Kainuun kunnissa koko maata yleisempää. Myös maksuhäiriömerkinnät ovat yleistyneet Suomessa viime vuosina ja tällä hetkellä maksuhäiriöisten henkilöiden määrä on yli 367 000.

Köyhyys sairastuttaa

Taloudelliset ongelmat ja erityisesti ylivelkaantuminen vaikuttavat kuntalaisten hyvinvointiin. Tuoreen kirjallisuuskatsauksen (Turunen & Hiilamo 2014) mukaan ylivelkaantuminen on yhteydessä itsetuhoisuuteen, masennukseen, heikompaan terveyteen sekä terveydelle haitallisten selviytymiskeinojen käyttöön. Lisäksi tuoreen rekisteritutkimuksen mukaan ylivelkaantuminen on yhteydessä erityisesti naisten suurempaan sairastavuuteen ja pitkäaikaiset maksuvaikeudet ovat yhteydessä psykooseihin ja diabetekseen (Blomgren, Maunula & Hiilamo 2014). Köyhyys myös sairastuttaa ja kuntalaisten mahdollisuudet oman terveytensä edistämiseen ja ylläpitämiseen vaihtelevat väestöryhmittäin (ks. Hiilamo ym. 2011).

Saumattomilla palveluilla tukea

Kuntalaisten köyhyyteen ja ylivelkaantumiseen voidaan vaikuttaa kuitenkin monin keinoin. Tällä hetkellä esimerkiksi sosiaalinen luototus on ehkä vähiten tunnetuimpia sosiaalihuollon välineitä ylivelkaantuneiden kuntalaisten auttamiseksi. Sosiaalinen luotto on tällä hetkellä käytössä vain alle 30 kunnassa, vaikka laki sosiaalisesta luototuksesta astui voimaan jo vuonna 2002. Kainuussa sosiaalinen luototus on alkamassa Kainuun soten järjestämänä vuonna 2015.

Sosiaalinen luototus kytkeytyy sosiaalihuollon toimeentuloturvan ja sosiaalityön lisäksi talous- ja velkaneuvontaan ja näiden palveluiden tulisi muodostaa saumaton palvelukokonaisuus. Sosiaalisella luototuksella on myös kiinteä yhteys toimeentulotukeen, koska sosiaalinen luototus on hyvin lähellä ehkäisevää toimeentulotukea. Sosiaalisella luototuksella voidaan joissakin asiakaskohtaisissa tilanteissa ehkäistä myös toimeentulotukikustannusten lisääntymistä. Periaatteessa sosiaalisen luototuksen toimeenpanosta aiheutuu kunnalle vain vähän kustannuksia, koska alkupääoma palautuu pitkällä aikavälillä takaisin.

Kainuu pilottialueena

Kunnallisen sosiaalisen luoton lisäksi Takuu-Säätiö on käynnistänyt pienlaina -hankkeen, joka muistuttaa monella tapaa sosiaalista luototusta. Hankkeessa kehitetään vuosina 2014-2017 pienlainatoimintaa erityisesti pienituloisille kotitalouksille. Sosiaalisia pienlainoja myönnetään esimerkiksi välttämättömiin kertaluonteisiin menoihin ja hankintoihin kokeilukunnissa (mm. Kajaani ja Paltamo). Takuu-Säätiön hankkeessa ennaltaehkäistään ylivelkaantumista ja selvitetään edellytyksiä sosiaalisen luototuksen toteutumiselle laajemmin Suomessa. Kainuu on pienituloisuutensa vuoksi erityisen soveltuva alue kokeilulle.

Sosiaalinen luotto voidaan myöntää henkilölle, jolla ei ole mahdollisuutta saada kohtuuhintaista luottoa muulla tavoin, mutta kuitenkin kyky suoriutua takaisinmaksusta. Yleisimmät syyt luoton saamiseen ovat viime vuosina Suomessa olleet kulutus- ja ulosottovelat ja talouden hallintaan saattaminen. Takuu-Säätiön pienlainoja myönnetään välttämättömiin kertaluonteisiin menoihin ja hankintoihin.

Vasta tulevat vuodet näyttävät, miten sosiaalinen luotto ja pienlainat tukevat kuntalaisten itsenäistä talouden hallintaa. Sosiaalisella luotolla ja pienlainatoiminnalla voidaan kuitenkin edistää kuntalaisten itsenäistä taloudellista selviytymistä, ehkäistä ylivelkaantumista, hidastaa toimeentulotukikustannusten kasvamista sekä edistää kansanterveyttä. Sosiaalinen luotto on hyvä käytännön esimerkki investoinnista hyvinvointiin, jonka tulokset näkyvät vasta pitkällä aikavälillä.

Edit (6.5.2015): Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän myöntämästä sosiaalisesta luotosta saa lisätietoja Kainuun soten Internet-sivuilta.

Kirjallisuus:

Blomgren, Maunula & Hiilamo. 2014. Sairastuttaako velka? 15 vuoden seurantatutkimus pitkäaikaisesti ylivelkaantuneista. Yhteiskuntapolitiikka 79:2014.

Hiilamo, Hänninen & Kinnunen. 2011. Huono-osaisuuden ja sairastavuuden kytkennästä diakonian asiakkailla. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 2011:48.

(julkaistu Kainuun soten Intranetissä 21.11.2014)

Mainokset

Mitä on kunnallinen sosiaalipolitiikka sote-uudistuksessa?

nuorisotyottomyysViime vuodet Suomen sosiaali- ja terveydenhuollossa ovat olleet uudistuksen aikaa. Yhtä aikaa uudistetaan useita keskeisiä sosiaali- ja terveydenhuollon lakeja. Lisäksi sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä säädetään uutta järjestämislakia, jonka uudistamiseen liittyvistä yksityiskohdista saatiin yhteinen ratkaisu (STM:n tiedote 25.6.2014). Vaikka moni yksityiskohta on tällä hetkellä vielä hämärän peitossa, on valmistelua osin kritisoitu siitä, että palvelurakenneuudistuksessa on edetty terveydenhuoltopainotteisesti. Tämä näkyy kansallisen ohjauksen tehostamistavoitteissa, joissa korostetaan esimerkiksi erikoissairaanhoidon tehokkuuserojen kaventamista. Esimerkiksi sote-uudistukseen liittyvissä tuoreissa tutkimusjulkaisuissa sosiaalihuoltoa sivutaan vain pintapuolisesti ja lähinnä vanhuspalveluiden ja -väestön näkökulmasta (ks. Kinnula ym. 2014) . Kriittisesti voidaan myös tarkastella integraatiopyrkimystä: sosiaalihuollon oletetaan itsestään selvästi seuraavan terveydenhuoltoa. Samalla pyritään tuotantoa uudistamaan yhä enemmän ns. monituottajamalliksi, jossa kunnallisen oman tuotannon rinnalla on sekä yksityisten yritysten että kolmannen sektorin tuottamia palveluja.
Samaan aikaan voi kysyä, onko kunnallisen sosiaalipolitiikan rooli hajaantunut, eikö kunnallisella sosiaalipolitiikalla ole enää yleistä yhteiskuntapoliittista merkitystä? Onko toisaalta niin, ettei kunnallista sosiaalipolitiikkaa tahdo enää löytää, vaikka juuri nyt, talouden kurimuksessa ja hyvinvointiyhteiskunnan koetteilla ollessa sillä olisi yhteiskunnallinen tarve?
Historiallisesti katsoen kuntien koko perustehtävä on ollut hyvin sosiaalinen. Kuntien perustamisella Suomessa oli hyvin vahva yhteys sosiaaliseen toimintaan ja kuntien perustamisessa sovitettiin käytännössä yhteen kuntien itsehallinnollinen asema ja paikalliset sosiaalipoliittiset tehtävät. Käytännössä kunnat toimivat hyvinvointivaltion rakentajina, kun suomalainen palvelujärjestelmä laajeni ja kunnille määrättiin yhä uusia tehtäviä. (ks. Möttönen 2013)
1990-luvun suuren laman myötä ja viime vuosien taloudellisen epävarmuuden myötä kuntien ja valtion suhde on muuttunut merkittävästi. Kuntien ja valtion väliset suhteet ovat kiristyneet erityisesti rahoituksen näkökulmasta. Kuntien kaventuvan rahoituspohja ja lisääntyvien tehtävien välillä on periaatteellinen ristiriita: jos kunnille annetaan lisää tehtäviä, tulisi samalla varmistaa kuntien tosiasialliset mahdollisuudet tehtävien toimeenpanoon. Valtion ja kuntien välistä suhdetta on heikentänyt myös suoran resurssiohjauksen muuttuminen epämääräiseksi valvonta- ja informaatio-ohjaukseksi. Yhtä aikaa valtion tavoitteet kuntien lukumäärän vähentämiseksi on joillakin alueilla saanut aikaan kunnallisia kapinoita kunnallisen itsehallinnon puolesta.
Tulevassa sote-uudistuksessa voidaan nähdä selkeä tarve sekä pienelle että suurelle sosiaalipolitiikalle. Pieni sosiaalipolitiikka tarkoittaa tällöin paikallisista oloista lähtevää, yhteisöllistä ja ihmisläheistä auttamistyötä, joiden taustalla voidaan nähdä välitöntä vuorovaikutusta ja kasvokkaista toimintaa. Suuri sosiaalipolitiikka taas liittyy suurten palvelujärjestelmien luomiseen, jossa tavoitellaan muun muassa mittakaavaetuja, keskitettyä ohjausta, tuottavuutta sekä tehokkuutta. Kansallisissa uudistumispyrkimyksissä tavoitteet ovat pääsääntöisesti liittyneet jälkimmäisten etujen tavoitteluun. (ks. Möttönen 2013, Kinnula ym. 2014)
Sosiaali- ja terveyspalvelut liittyvät monin eri tavoin ihmisten arkeen, hyvinvointiin ja lähiyhteisöihin. Sosiaalihuollossa ei tällä hetkellä ole samankaltaisia hoidon porrastusjärjestelmiä, kuin mitä esimerkiksi terveydenhuollossa tai erikoissairaanhoidossa on. Sosiaali- ja terveydenhuollon integraation ohella tulisi puhua erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden osin integraatiota tiiviimmästä suhteesta muihin kunnallisiin palveluihin (kasvatus-, opetus-, sivistyspalvelut). Integraation rinnalla olisi mahdollista puhua esimerkiksi inkluusiosta, joka on tällöin jotakin enemmän kuin pelkästään sosiaali- ja terveyspalveluiden integroitumista toisiinsa. Inkluusion avulla voidaan päästä myös lähemmäs pientä sosiaalipolitiikkaa – tällöin tiivistyy yhteistyö järjestöjen, vapaan kansalaistoiminnan ja kolmannen sektorin kanssa. Historiallisesti kunnallinen sosiaalihuolto on jo varhaisista vaiheistaan alkaen kytkeytynyt läheiseen yhteistyöhön esimerkiksi sosiaalialan järjestöjen kanssa.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden inkluusio kunnallisten muiden palveluiden kanssa on lopulta varsin yksinkertainen asia: kunnan strategioiden ja suunnitelmien keskiössä tulisi olla hyvinvoiva ja terve kuntalainen. Lakisääteisten suunnitelmien (mm. lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma) yhteen sovittavalla johtamisella ja toimeenpanolla päästään lähemmäs konkretiaa ja kuntalaisten hyvinvointia. Tästä Kainuussa on jo pitkät perinteet nykyisen jo edeltävien kuntayhtymän toiminnassa. Kunnallisen sosiaalipolitiikan keskiössä tulevat Kainuun alueella jatkossakin olemaan rakenteellinen työttömyys, huono-osaisuus ja köyhyys sekä näihin liittyvät sosiaaliset ongelmat. Tällä hetkellä esimerkiksi nuorisotyöttömyys on Kainuun (shp) alueella kasvanut jyrkästi viime vuosina.
Muutoksessa voidaan nähdä myös useita uhkakuvia. Mikäli kunnallinen sosiaalipolitiikka irtoaisi, karkaisi ja eriytyisi paikallisyhteydestä ja siirtyisi yhdessä erikoissairaanhoidon kanssa yhä kauemmas perinteisestä kuntarakenteesta, heikkenevät samalla mahdollisuudet pienen sosiaalisen rakentamiseen yhdessä kuntien muiden palveluiden kanssa. Kärjistäen voisikin kysyä: onko maaseudun pienimmissä kunnissa tulevaisuudessa vain seurakuntien diakoniatyö ja järjestöjen omaan apuun perustuva työ rakentamassa yhteistä hyvää? Kunnallisen sosiaalipolitiikan tila ja tulevaisuus on murroksessa, jossa kuntien ja kuntalaisten on syytä olla hereillä.
Kirjallisuus:
Aulikki Kananoja, Vuokko Niiranen & Harri Jokiranta (2008). Kunnallinen sosiaalipolitiikka – osallisuutta ja yhteistä vastuuta. PS-Kustannus.
Petra Kinnula, Teemu Malmi & Erkki Vauramo (2014). Saadaanko sote-uudistuksella tasalaatua? Kunnallisalan kehittämissäätiö.
Petra Kinnula, Teemu Malmi & Erkki Vauramo (2014). Sisältöä sote-uudistukseen – tunnuslukuja terveydenhuollon suunnitteluun. Kunnallisalan kehittämissäätiö.
Sakari Möttönen (2013) teoksessa Kunnallisen sosiaalipolitiikan tila ja tulevaisuus – haasteet opetukselle ja tutkimukselle. Huoltaja-säätiö
(julkaistu Kainuun sote Intranetissä 27.6.2014 ja Kainuun Sanomissa).

Mitä häiriöpalvelumenojen kehitys kertoo Kainuusta?

Häiriöpalvelumenot

Osa Kainuun maakunta -kuntayhtymän lasten ja nuorten palveluiden kustannuskehityksestä v. 2005-2012 tuhansina euroina.

Häiriöpalvelumenoilla (termi, prof. Matti Rimpelä) tarkoitetaan sellaisten kustannusten kokonaisuutta, mitkä aiheutuvat lasten ja nuorten psyykkisestä pahoinvoinnista ja sairastamisesta kunnalle. Tällaisten kustannusten havaitseminen kuntien tai kuntayhtymän tilinpäätöksistä on vaikeaa. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän osalta voidaan tällöin tarkastella esimerkiksi edellä mainittuja kustannuksia perhepalvelujen tulosalueen näkökulmasta. On syytä huomioida, että kustannuksiin ei sisälly lasten ja lapsiperheiden hyvinvointiin edistäviä ja ehkäiseviä palveluja, vaan tarkastelussa on ennen kaikkea niin sanottujen korjaavien palvelujen kustannuskehitys. Häiriöpalvelumenot liittyvät käytännössä erikoistuneisiin ja ongelmasuuntautuneisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin, jotka ovat lähtökohtaisesti jo kalleimpia palvelumuotoja, kun niitä verrataan lapsiperheiden palveluiden kokonaisuuteen kuntien kaikista palveluista.

Kun Kainuun tilannetta tarkastellaan vuosien 2005–2012 välillä, on häiriöpalvelumenoissa tapahtunut merkittävä muutos. Seitsemän vuoden aikana kustannusten kasvu on ollut yhteensä 11,4 miljoonaa euroa, joka prosentuaalisena muutoksena on yli 60 %. Vuositasolla kustannusten kasvu on keskimäärin ollut noin 1,6 miljoonaa euroa ja 14,7 %. Kasvusta suurin osa selittyy puhtaasti lastensuojelun kustannusten kasvulla, joka on Suomessa ollut erittäin rajua viime vuosina. Kainuun kehitys on ollut koko maata huolestuttavampaa.

Suurin osa häiriöpalvelumenojen kustannuskasvusta Kainuussa selittyy yksinkertaisesti sijaishuollon kustannusten kehityksellä. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten hoitopäivät ovat kasvaneet noin 40 000 hoitopäivästä 63 000 hoitopäivään, joka on prosentuaalisesti noin 60 % kasvu. Hoitomuodoittain suurin muutos on ollut hoitopäivien yleistyminen lastensuojelulaitoksissa. Valtakunnallisesti on arvioitu, että lapsen sijoittaminen vuodeksi laitoshoitoon maksaa keskimäärin noin 90 000 euroa vuodessa (mt., 16). Kun Kainuuta verrataan koko maahan, on Kainuun alueella kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten osuus muuttunut samalla aikavälillä merkittävästi. Vuonna 2005 Kainuussa 0–20-vuotiaista 0,8 % vastaavanikäisestä väestöstä oli sijoitettuna kodin ulkopuolelle (koko maa 1,1 %). Vuoden 2011 tietojen mukaan sama osuus oli kasvanut 1,5 % ja ohittanut koko maan tilanteen (1,3 %). (THL 2013. SOTKAnet, id. 3563)

Lasten ja lapsiperheiden hyvinvointiin vaikuttavia yhteiskunnallisia tekijöitä on nimetty useita. Tuoreen selvityksen mukaan taustalla voidaan havaita laajoja yhteiskunnallisia ilmiöitä, kuten lapsiperheiden ja lasten painoarvon vähentyminen yhteiskunnassa sekä lapsiköyhyyden ja eriarvoisuuden kasvaminen. Lapsiperheiden ja lapsiin kohdistuvat tulonsiirtoja tarkastellaan usein kulutusmenoina, eikä investointeina tulevaisuuteen. Samanaikaisesti perheet ja vanhemmat kohtaavat uudenlaisia haasteita, jotka voivat liittyä niin avioerojen yleistymiseen kuin kasvatuksellisiin haasteisiin. Muuttoliike voi heikentää lapsiperheiden tukiverkkoja ja erilaisten ongelmien on havaittu kasautuvan yhä enemmän yksittäisille perheille ja siirtyvän sukupolvelta toiselle. (ks. Toimiva lastensuojelu -selvitysryhmän loppuraportti 2013, 25–27) Esimerkiksi joka kolmannella kotitaloudella Kainuussa on vaikeuksia kattaa kotitalouden menot käytettävissä olevilla tuloilla (THL 2013. Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus ATH).

On hyvä huomata, että häiriöpalvelumenojen kasvu ei perustu mihinkään luonnonlakiin. Joissakin Suomen kunnissa häiriöpalvelumenojen kasvua on saatu hillittyä ja kasvu taitettua. Yhteiskunnallisten ongelmien ratkaiseminen vaatiikin monenlaisia muutoksia. Yleisimpänä kehittämisehdotuksena korostetaan edistävien ja ehkäisevien palveluiden merkitystä. Kun sosiaali- ja terveydenhuollossa ja laajemmin kuntataloudessa investoidaan sairauksien ja pahoinvoinnin ehkäisyyn, lisää se lyhyellä aikavälillä kustannuksia. Toisaalta vain sairauksien ja pahoinvoinnin ongelmien syihin vaikuttamalla voidaan pyrkiä kohti tehokkaampaa sosiaalihuoltoa ja terveydenhoitoa. Resurssien mitoittaminen vain korjaavaan työhön ja sen priorisointi ennaltaehkäisyn edelle voi aiheuttaa noidankehän (vrt. Alanen 2008). Lastensuojelun osalta onkin todettu, että kun peruspalveluihin ei ole investoitu riittävästi, on lastensuojelun paine siirtynyt sijaishuoltoon. Sijaishuollon kustannusten jyrkkä kasvu on osaltaan vienyt yhä suuremman määrän voimavaroista. Tuoreen selvityksen mukaan sijaishuollon kuormituksen kasvu onkin Suomessa purkautunut suurelta osin ulkoistettuun sijaishuoltoon, josta yhä suurempi osa on voittoa tavoittelevaa liiketoimintaa (Toimiva lastensuojelu -selvitysryhmän loppuraportti 2013, 27).

Häiriöpalvelumenoihin voidaan vaikuttaa monin eri tavoin. Kainuun kunnilla ja sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymällä on useita erilaisia lakisääteisiä suunnitteluvelvoitteita, jotka yhteen sovittamalla toimintaa voidaan suunnata kohti ongelmia. Tarpeiden mukaisia palveluja, työmuotoja ja erilaisia toimintamalleja kehittämällä lasten ja perheiden hyvinvointia voidaan vahvistaa. Vahvistamalla oikea-aikaista tukea sekä vanhemmuutta, voidaan osaltaan vaikuttaa pitkällä aikavälillä häiriöpalvelumenoihin. Koska yhteiskunnalliset ongelmat ovat usein erittäin kinkkisiä, ei niihin ole olemassa yksinkertaisia ratkaisuja. Onkin hyvä muistaa, että lastensuojelua voidaan osaltaan pitää palvelujärjestelmän peilinä, joka voi kertoa erilaisista tarpeista tai puutteista edistävissä ja ehkäisevissä palveluissa tai muualla palvelujärjestelmässä

(Julkaistu Kainuun soten Intranetissä 25.9.2013 sekä Kainuun Sanomissa)