Hyvinvoiva Kainuu

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisblogi

Mitä on kunnallinen sosiaalipolitiikka sote-uudistuksessa?

nuorisotyottomyysViime vuodet Suomen sosiaali- ja terveydenhuollossa ovat olleet uudistuksen aikaa. Yhtä aikaa uudistetaan useita keskeisiä sosiaali- ja terveydenhuollon lakeja. Lisäksi sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä säädetään uutta järjestämislakia, jonka uudistamiseen liittyvistä yksityiskohdista saatiin yhteinen ratkaisu (STM:n tiedote 25.6.2014). Vaikka moni yksityiskohta on tällä hetkellä vielä hämärän peitossa, on valmistelua osin kritisoitu siitä, että palvelurakenneuudistuksessa on edetty terveydenhuoltopainotteisesti. Tämä näkyy kansallisen ohjauksen tehostamistavoitteissa, joissa korostetaan esimerkiksi erikoissairaanhoidon tehokkuuserojen kaventamista. Esimerkiksi sote-uudistukseen liittyvissä tuoreissa tutkimusjulkaisuissa sosiaalihuoltoa sivutaan vain pintapuolisesti ja lähinnä vanhuspalveluiden ja -väestön näkökulmasta (ks. Kinnula ym. 2014) . Kriittisesti voidaan myös tarkastella integraatiopyrkimystä: sosiaalihuollon oletetaan itsestään selvästi seuraavan terveydenhuoltoa. Samalla pyritään tuotantoa uudistamaan yhä enemmän ns. monituottajamalliksi, jossa kunnallisen oman tuotannon rinnalla on sekä yksityisten yritysten että kolmannen sektorin tuottamia palveluja.
Samaan aikaan voi kysyä, onko kunnallisen sosiaalipolitiikan rooli hajaantunut, eikö kunnallisella sosiaalipolitiikalla ole enää yleistä yhteiskuntapoliittista merkitystä? Onko toisaalta niin, ettei kunnallista sosiaalipolitiikkaa tahdo enää löytää, vaikka juuri nyt, talouden kurimuksessa ja hyvinvointiyhteiskunnan koetteilla ollessa sillä olisi yhteiskunnallinen tarve?
Historiallisesti katsoen kuntien koko perustehtävä on ollut hyvin sosiaalinen. Kuntien perustamisella Suomessa oli hyvin vahva yhteys sosiaaliseen toimintaan ja kuntien perustamisessa sovitettiin käytännössä yhteen kuntien itsehallinnollinen asema ja paikalliset sosiaalipoliittiset tehtävät. Käytännössä kunnat toimivat hyvinvointivaltion rakentajina, kun suomalainen palvelujärjestelmä laajeni ja kunnille määrättiin yhä uusia tehtäviä. (ks. Möttönen 2013)
1990-luvun suuren laman myötä ja viime vuosien taloudellisen epävarmuuden myötä kuntien ja valtion suhde on muuttunut merkittävästi. Kuntien ja valtion väliset suhteet ovat kiristyneet erityisesti rahoituksen näkökulmasta. Kuntien kaventuvan rahoituspohja ja lisääntyvien tehtävien välillä on periaatteellinen ristiriita: jos kunnille annetaan lisää tehtäviä, tulisi samalla varmistaa kuntien tosiasialliset mahdollisuudet tehtävien toimeenpanoon. Valtion ja kuntien välistä suhdetta on heikentänyt myös suoran resurssiohjauksen muuttuminen epämääräiseksi valvonta- ja informaatio-ohjaukseksi. Yhtä aikaa valtion tavoitteet kuntien lukumäärän vähentämiseksi on joillakin alueilla saanut aikaan kunnallisia kapinoita kunnallisen itsehallinnon puolesta.
Tulevassa sote-uudistuksessa voidaan nähdä selkeä tarve sekä pienelle että suurelle sosiaalipolitiikalle. Pieni sosiaalipolitiikka tarkoittaa tällöin paikallisista oloista lähtevää, yhteisöllistä ja ihmisläheistä auttamistyötä, joiden taustalla voidaan nähdä välitöntä vuorovaikutusta ja kasvokkaista toimintaa. Suuri sosiaalipolitiikka taas liittyy suurten palvelujärjestelmien luomiseen, jossa tavoitellaan muun muassa mittakaavaetuja, keskitettyä ohjausta, tuottavuutta sekä tehokkuutta. Kansallisissa uudistumispyrkimyksissä tavoitteet ovat pääsääntöisesti liittyneet jälkimmäisten etujen tavoitteluun. (ks. Möttönen 2013, Kinnula ym. 2014)
Sosiaali- ja terveyspalvelut liittyvät monin eri tavoin ihmisten arkeen, hyvinvointiin ja lähiyhteisöihin. Sosiaalihuollossa ei tällä hetkellä ole samankaltaisia hoidon porrastusjärjestelmiä, kuin mitä esimerkiksi terveydenhuollossa tai erikoissairaanhoidossa on. Sosiaali- ja terveydenhuollon integraation ohella tulisi puhua erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden osin integraatiota tiiviimmästä suhteesta muihin kunnallisiin palveluihin (kasvatus-, opetus-, sivistyspalvelut). Integraation rinnalla olisi mahdollista puhua esimerkiksi inkluusiosta, joka on tällöin jotakin enemmän kuin pelkästään sosiaali- ja terveyspalveluiden integroitumista toisiinsa. Inkluusion avulla voidaan päästä myös lähemmäs pientä sosiaalipolitiikkaa – tällöin tiivistyy yhteistyö järjestöjen, vapaan kansalaistoiminnan ja kolmannen sektorin kanssa. Historiallisesti kunnallinen sosiaalihuolto on jo varhaisista vaiheistaan alkaen kytkeytynyt läheiseen yhteistyöhön esimerkiksi sosiaalialan järjestöjen kanssa.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden inkluusio kunnallisten muiden palveluiden kanssa on lopulta varsin yksinkertainen asia: kunnan strategioiden ja suunnitelmien keskiössä tulisi olla hyvinvoiva ja terve kuntalainen. Lakisääteisten suunnitelmien (mm. lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma) yhteen sovittavalla johtamisella ja toimeenpanolla päästään lähemmäs konkretiaa ja kuntalaisten hyvinvointia. Tästä Kainuussa on jo pitkät perinteet nykyisen jo edeltävien kuntayhtymän toiminnassa. Kunnallisen sosiaalipolitiikan keskiössä tulevat Kainuun alueella jatkossakin olemaan rakenteellinen työttömyys, huono-osaisuus ja köyhyys sekä näihin liittyvät sosiaaliset ongelmat. Tällä hetkellä esimerkiksi nuorisotyöttömyys on Kainuun (shp) alueella kasvanut jyrkästi viime vuosina.
Muutoksessa voidaan nähdä myös useita uhkakuvia. Mikäli kunnallinen sosiaalipolitiikka irtoaisi, karkaisi ja eriytyisi paikallisyhteydestä ja siirtyisi yhdessä erikoissairaanhoidon kanssa yhä kauemmas perinteisestä kuntarakenteesta, heikkenevät samalla mahdollisuudet pienen sosiaalisen rakentamiseen yhdessä kuntien muiden palveluiden kanssa. Kärjistäen voisikin kysyä: onko maaseudun pienimmissä kunnissa tulevaisuudessa vain seurakuntien diakoniatyö ja järjestöjen omaan apuun perustuva työ rakentamassa yhteistä hyvää? Kunnallisen sosiaalipolitiikan tila ja tulevaisuus on murroksessa, jossa kuntien ja kuntalaisten on syytä olla hereillä.
Kirjallisuus:
Aulikki Kananoja, Vuokko Niiranen & Harri Jokiranta (2008). Kunnallinen sosiaalipolitiikka – osallisuutta ja yhteistä vastuuta. PS-Kustannus.
Petra Kinnula, Teemu Malmi & Erkki Vauramo (2014). Saadaanko sote-uudistuksella tasalaatua? Kunnallisalan kehittämissäätiö.
Petra Kinnula, Teemu Malmi & Erkki Vauramo (2014). Sisältöä sote-uudistukseen – tunnuslukuja terveydenhuollon suunnitteluun. Kunnallisalan kehittämissäätiö.
Sakari Möttönen (2013) teoksessa Kunnallisen sosiaalipolitiikan tila ja tulevaisuus – haasteet opetukselle ja tutkimukselle. Huoltaja-säätiö
(julkaistu Kainuun sote Intranetissä 27.6.2014 ja Kainuun Sanomissa).
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: